Kohta, ihan kohta tulee kuluneeksi 2 VUOTTA siitä kun istuin naapurihuoneessa tietokoneella ja surffasin KV-infossa. Olin hetkeä aiemmin huutanut ukolle että valvon vielä ja kuulostelen...koko päivän oli ollut jännä olo. Klo.24 melko tarkkaan sattui. Hetken päästä uudelleen. Joka kerran sattui niin että pomppasin pystyyn ja vaikersin selkä kyyryssä painaen alaselkääni. Merkkasin jokaisen kivun paperiin ja huomasin merkkaavani niitä 3-5 min välein. Tunnin kärvistelin kunnes soitin äitiyspolille ja kysyin pitäiskö mun tulla sinne. Mies heräs kuullessaan mun äänen.

Klo.01.30 oltiin sairaalassa ja käyrän jälkeen pääsin altaaseen. Ukko luki autolehtiä ja ihmetteli mun oloa, toi mehua ja oli ihan rentona. Puolen neljän maissa olin jo niin tuskainen etten kyennyt altaassa istumaan ja kätilö pyysi synnytyssaliin. Siinä vaiheessa ukko heräs, "täh, eiks me mennäkkään kotiin? Eiks tää ollukkaan väärä hälytys? Pitäskö se kamera sit hakee?"  Epiduraali auttoi kipuun ja klo.07.05 olikin pienen pieni nyytti sylissä...vain 2430g ja 48cm pitkä. Pieni, kaunis POIKA, joka avasi silmänsä sylissäni ja kurkisti kulmat kurtussa tummilla silmillään. Olin myyty, mies samoin. Meidän pieni poika.

Kaikki oli paremmin kuin hyvin ja on edelleen. Meidän oma pieni poika, AARON täyttää siis tänään 2 VUOTTA ja nukkuu nyt tuolla viereisessä huoneessa. Minne tuo aika on menny?