Oon mietiskellyt muutamia päiviä että millainen äiti olen. Miehen sisko mietti samaa omassa blogissaan joskus ja kai se jotenkin sai minutkin miettimään.

Oon ollu alusta asti hirmu varma äiti, siis oon tehny päätöksiä jotka olen myös pitänyt. Joskus ehkä aiheuttanut kummastustakin tuttavapiirissä juuri jyrkillä mielipiteilläni ja päätöksilläni, ehkä jopa närkästystä. Minullehan ei ole kovin helppo antaa neuvoja, etenkin jos asia on itsestäänselvä koen sen loukkaavaksi. Mutta koskaan en ole tehnyt päätöstä jota en pystyisi kunnolla perustelemaan tai päätöstä jota en olisi tehnyt täysin lapsen parasta ajatellen. Ja koska olen vahva luonteeltani, sanon mielipiteeni ja pysyn kannassani on minun päätä hankala kääntää. Onneksi pojan terveydenhoitajakin on tätä aina kunnioittanut, ja tuskin olisi jos hän epäilisi taitojani tai päätöksiäni.

Päätin jo ennen junnun syntymää että käytän VAIN kangasvaippoja. Siinä vaiheessa jo kuulin anopilta ja äidiltäni että kyllähän sitä nyt voi reissussa käyttää kertiksiä. Minä sanoin EI. Poika on nyt 1v2kk ja koskaan en ole laittanut pojan päälle kertakäyttövaippaa (paitsi sairaalassa silloin ensimmäiset 3 päivää) eikä ole mieskään. Meille ei ole ikinä ostettu kertakäyttövaippoja eikä olla myöskään ilmaisnäytteitä käytetty. Me ollaan täyskestoiltu siis myös pitkillä reissuilla, aina! Jos joku kummastelee tätä päätöstä niin mietihän hetki kumpi on parempi iholle; KANGASvaippa jossa on VAIN KANGASTA vaiko vaippa jossa on muovia ja kemikaaleja??

Kun Aaron syntyi jouduimme normaaliin tapaan olemaan muutaman päivän sairaalassa. Vihaan Koksin vastasyntyneiden osastoa ja siellä erityisesti muutamaa hoitajaa (olen ollut siellä joskus työharjoittelussa ja tiesin etukäteen). Se miten hoitajat suhtautuivat imettämiseen oli loukkaavaa sillä koin asian niin että lisämaito oli heistä MINUN OMAA äidinmaitoani tärkeämpää. Minua kiellettiin imettämästä yli 15min jotta poika jaksaa varmasti vielä lisämaidonkin. Tottelin kiltisti, olihan lapsi ensimmäiseni ja koska olin niin onnellinen lapsesta en halunnut riidellä. Tottelin kunnes olin ehkä sattumoisin imettänyt hetken "liian kauan" ja erehdyin sanomaan ettei poika jaksa lisämaidosta enää viimeisiä millejä. Hoitaja otti pojan syliin, puristi poskista suun auki ja tunki sen loppumaidon suuhun. Kun sanoin siitä, hoitaja tympeänä tiuskasi että kaikki täytyy syödä. Oltiin molemmat miehen kanssa ihan äimänä, ei meidän lasta saa kohdella noin!! Arvaatte varmaan etten sen jälkeen tehnyt enää niin, imetin kauemmin ja kaadoin viemäriin maidon mitä ei poika jaksanut. Luulisi että siinä vaiheessa hoitajilla välähtäisi että multa oikeesti tulee maitoa kun poika sai syöttöpunnituksessa 80g. Ja olisin ymmärtänyt lisämaidon jos mulla ei olisi maito noussut, mutta näin ei ollut ja imetys onnistui siitäkin huolimatta ettei siinä kukaan minua neuvonut!!

Tämän seurauksena päätin etten ikinä anna lapselleni mitään tuttipullosta enkä anna korviketta. Kun poika oli 4kk terkkari ehdotti että voitaisiin alkaa maistelemaan kiinteitä, ilmoitin suoraan että "ei, olen päättänyt imettää 6kk", terkkari siihen että "niin jos onnistuu", vastasin että "onnistuu koska päätin niin". Imetin täysimetyksellä 6kk ja päätin että tavoite olisi vuosi, vaikka olin silloin jo tyytyväinen. Kun poika täytti vuoden kerroin terveydenhoitajalle etten aio vierottaa poikaa vaan toivon tämän tekevän sen itse. Terkkari oli samaa mieltä, molemmille se on parempi. 3 viikkoa myöhemmin kysyin pojalta "otatko" ja hän vastasi "eh". Kysyin samaa 4:nä päivänä peräkkäin ja aina sama vastaus: "eh"!! Voiko ihanteellisempaa tilannetta enää olla?? Poika oli kokoajan itse vähentänyt ja kun hän päätti että nyt riittää niin minä olin sopeutunut siihen myös, ei pakkautunut maito. Imetin junnua siis 1v3viikkoa eli pääsin enemmän kuin tavoitteeseeni...koska päätin! Eikä poika ole koskaan maistanut mitään tuttipullosta.

Yksi asia joka kummastutti tuttavapiirissä oli tutti...tai siis tutittomuus. Me kyllä ostettiin pari tuttia valmiiksi, jopa tarjottiin sellaista pojalle, mutta hän sylki pois. Junnu on aina ollut erikoisen tyytyväinen ja rauhallinen lapsi. Hän itkee harvoin, valittaa aina ensin ja jos siihen ei reagoi niin sitten itkee. Me ollaan miehen kanssa aina osattu lukea poikaa hirmu hyvin eikä koettu tämän tarvitsevan tuttia. Poika nukkui 8 tunnin unia jo 1,5kk iässä ja itki kunnolla ensimmäisen kerran ehkä 3kk iässä. Junnu taisi olla jo 5kk ikäinen kun vielä tuttia tyrkytettiin. Olen sitä mieltä että lapsi täytyy opettaa syömään tuttia, eikä kaikki sitä tarvitse. Eikä tarvitse nyt miettiä vieroitusta siitäkään kun sitä ei ole.

Ja jos olisin tehnyt väärät päätökset ei poika olisi noin tyytyväinen, ihana, kiltti ja rauhallinen...