Tänään on siis vihdoin se päivä jolloin pääsen kirjoittamaan ihan omaan blogiini. Okei, myönnetään ettei tää nyt ole ihan sitä mitä oli tarkotus. Niin siis juttuhan menee niin etten yksinkertaisesti osaa tehdä suoraan OMILLE kotisivuilleni päiväkirjaa enkää myöskään jaksa odottaa että joku muu sen tekisi...noh, ehkä joskus, ehkä joskus!!

Täytyy vissiin ihan ekana kertoa hiukan minusta, tai siis kuka ja mikä oikein olen naisiani. Olen Krista (jos sitä joku tähän mennessä ei vielä ollut saanut selville) ja olen hyvin pieni tai ohut kuten anoppi oli sanonut miehelleni tavatessaan minut ekan kerran. Olen myös hyvin lyhyt...semmoinen hukkapätkä. Olen myös porkkanapää nykyään, en siis blondi kuten kuvissa...tämä siis tapahtui eilen tämä mullistava muutos, mikä on itseasiassa aika huolestuttavaa nimittäin unohdan kokoajan että hiukseni ovat pystyssä ja ORANSSIT enkä tunnista itseäni peilistä!! Eilen kävelin pipo päässä ja tänäänkin on hävettänyt liikkua ihmisten ilmoilla...miestä ei kuulemma hävetä mikä on kyllä lohduttavaa.

Olen pöpipää ja kiukuttelen typeristä ja pienistä asioista ja saan vielä jonain päivänä aiheutettua tuolle super kiltille ja ihanalle miekkoselle jonkin asteisen hermoromahduksen ainaisella stressaamisellani. Jonkin tason perfektionisti olen myös...vaadin itseltäni kamalasti enkä ole tyytyväinen jos asiat eivät suju kuten olin ajatellut (esim. jos jauhelihakastike ei NÄYTÄ siltä miltä sen juuri sillä hetkellä pitäisi on päivä melkein pilalla).

Noh, ehkä jostain muustakin voisin höpöttää kun vaan itsestäni, ketä se nyt kiinnostaakaa!!

Meillä oli itseasiassa tänään aika kiva päivä, tosin myös rankka; Oltiin junnun kanssa muskarissa (kuten joka tiistai)...muskarissa on mukavaa, mutta jostain syystä Aaron on ollut muutamina viikkoina paljon kiinnostuneenpi paikan raidallisesta matosta kun itse laulamisesta...Istua haluaa mun edessä EI sylissä, makaamaan ei suostu edes laulun ajaksi jossa silitellään kun pitäisi vaan päästä seisoskelemaan, kävelemään tai vaihtoehtoisesti ihailemaan mattoa. Pärinän ja murinan saan jos yritän muuta!! Mainio pieni mies, joskin välillä turhankin energinen :)

Miekkonen luki iltasadun pojalle...aivan ihana kuunnella Nalle Puhia kuten eilen "Arvaa kuinka paljon sinua rakastan?"-kirjaa...kyyneleet silmissä tein samalla iltapuuroa. Ihana mies!!!