Esikoiseni täyttää tulevana lauantaina 3 vuotta, minä täytin eilen 25 vuotta. Ihan järkyttävää. En ymmärrä kuinka aika kuluu näin nopeasti. Vasta tuo pieni poika oli vain haaveissa ja ihan äskettäin hän syntyi...ja siitä onkin jo 3 vuotta.

Tällainen rääpäle hän oli...

Ja nyt jo iso poika...

Pienen pieni tyttärenikin on jo iso likka, ei tietoakaan vauvasta:

Ja hevosetkin kasvaa...huoh, niin se vaan menee.

Ódinn 2vk.

Vinnur

Pahoittelen kuvien huonoa laatua...työkoneen kuvankäsittelyohjelma ei ole huippu, joten pienentäminen pilaa kuvan :/

Meidän Odda varsoi eilen pienen kirjavan orivarsan.

Laskettu aika oli alunperin 13.7., mutta syksyllä eläinlääkäri ultrassa totesi että laskettuaika onkin 1.8. Kukaan ei siis osannut vielä varsaa odottaa.

Ja voih se varsa oli ihana ja niiiiiin kaunis.

Jumalainen Óðinn;



Ja pitäähän meidän toistakin oripoikaa muistaa. Muistatteko sen pienen mammutin jolla oli 10cm pituinen karva? Noh, tunnistatteko tämän herran...huom HERRAN;

Ohhoh, viimeksi kirjoitin että on aikaa taas vierähtänyt kirjoittamisesta ja nyt alan näköjään toistaa itseäni. En saa aikaiseksi. Liikaa puuhaa, kiirettä ja inspiksen puutetta...tai sitten vaan sepostan tilanteita tutuille niin paljon etten enää jaksa jauhaa sitä koneella.

No niin, hevoset on siis Suomessa ja kaikki on hyvin, tai huonosti ihan miten sen nyt ottaa. Hevoset voi hyvin. Vinnur kasvaa orilaumassa Orimattilassa ja Odda on meidän pellolla Suomenjunttiruuna Valton kanssa.

 

Vinnur helmikuussa, ikää 9 kk.

Odda

 

Pyhtään kunnan kanssa taistelu oli tuossa keväällä pahimmillaan, nyt on ollut hiljaista muutaman viikon, mutta tuskin se tässä oli :/ Talo oli tulossa viikolla 14, mutta meistä riippumattomista syistä johtuen se ei sitten tullut, eikä tule pitkään aikaan...tiedä sitä sitten että milloin. Ja koska tämän hevoset tuolla, me täällä - järjestelyn piti olla vain väliaikasta alkaa tuntua jo suhteellisen rankalle ja kalliille kulkea 16km 2-3 kertaa päivässä. Tästä johtuen päädyimme vaihtoehtoon että myös meidän Odda lähtee Orimattilaan, se pääsee tammalaumaan, jossa muitakin kantavia tammoja ja varsoo siis siellä.

Naapurisopu on mitä kaamein ja oikein intoa puhkuen odotetaan että päästään muuttamaan niinkin kammottavaan kuntaan kuin Pyhtää. Stressi on jo vähän helpottanu, mutta tuossa vielä reilu kuukausi sitten olin aika loppu. Mikään ei mene niin kuin pitäisi ja hädintuskin oman talonsa ympärystän omistavat kyläläiset luulevat omistavansa koko helkutin kylän. "Mitäs me niille hevosen paskoille tehdään postilaatikon nurkalta?" Kysyi naapuri. Vastasin että hyviin tapoihin kuuluu korjata ne pois (siis että ratsastaja korjaa), mutta voithan viskata vaikka kukkapenkkiin. HUOM! Yhtään läjää hevosenpaskaa ei takuulla ole ollut tiellä eikä yhdenkään postilaatikon nurkalla. Jäin vaan pohtimaan että mitä helvettiä me tehdään niille koiranpaskoille kun sitä luultavasti meidän tontilta löytyy läjöittäin kun naapurit käyttää tonttiamme lenkkeilyyn? Sitä ei voi edes lannotukseen käyttää, mutta eihän sillä oo väliä, tonttihan on vaan meidän. Tai toinen loistava esimerkki ihanista naapureistamme; Sanoin että rakennamme aidan tonttimme takarajalle kun emme pidä siitä että tontin läpi kulkee lenkkipolku. Siihen rajanaapuri, joka omistaa vain metsää siitä, asuu muualla: "Kyläläiset suhtautuvat kriittisesti tontin aitaamiseen kun näitä maita on aina ennenkin saanut käyttää metsästykseen". Joopa, eli me ostimme siis 2,8 hehtaaria maata, mutta emme saisi sitä käyttää kun kyläiläiset ovat aina ennenkin sitä saaneet käyttää vaikka mihin...prkl. Niin ja kirjoittivathan ihanat tieläiset adressinkin...ja allekirjoittaneista kukaan ei ole rajanaapurimme. Kukaan ei edes näe meidän tontille elleivät varta vasten tule ja kävele tonttimme läpi. Kaikki olisi varmaan loistavasti, jos meistä jompi kumpi olisi lääkäri kuten yksi rakentaja.

Opiskelut ovat ihan hyvällä mallilla, ainakin nyt tuntuu siltä. Toukokuun loppupuolella alkaa kehitysmaatutkimuksen luennot ja niitä odotan innolla. Kesällä on muutama kenttäkurssi ja esseitä pitäisi kirjoitella useampi vielä ennen kesää.

Ei ole tänne tullu kirjoteltua, aika on rajallista ja puuhaa on järkyttävät määrät...lapset, rakennusprojekti, hevoset, opiskelu, koti ym.ym.ym.

Nytkin tulin vaan piristämään kaikkien päivää esittelemällä hevosistani vähemmän imartelevan kuvan. Tälle ei voi olla nauramatta. Odda; kantavana oleva tamma, jota ei liikuteta lainkaan nyt Ruotsissa on "vähän" päässyt pulskaan kuntoon...ja Hvinur..onko tuo pieni mammutti vai Islanninhevosen varsa?? :) Kylmä ei varmasti ole kummallakaan.

Hevoset saapuu Suomeen, omalle pellollemme viikolla 3. Kaikki on vielä vaiheessa, mutta valmistuu kyllä hevosille. Ihanaa...ollaan odotettu tätä jo puoli vuotta :)

Vaikka kuinka onkin kova hinku päästä täältä pois, maalle omaan taloon ja saada hevoset omaan talliin pihaan niin onhan tässä sentään jotain aivan mahtavaakin...siitäkin huolimatta että talo halkeaa niin ei voi olohuoneen ikkunasta ulos katsoessa muuta kuin ihailla...